Mihin suomalaismies vaimoa tarvitsee?

Minun rakas hyvä ystäväni erosi ensimmäisestä vaimostaan lähes kaksikymmentä vuotta sitten. Tai oikeastaan vaimo erosi hänestä. Tyypilliseen miehiseen tapaan hän totesi eron tulleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mitään en aavistanut etukäteen, hän sanoi. Kaikki oli hyvin ja sitten vaimo sanoi haluavansa eron. Ihan noin vaan.

Moni suomalainen (ja varmaan muunkinmaalainen) mies ehkä toteaa, että juuri noin  se menee. Ensin ollaan onnellisesti naimisissa ja sitten yhtenä päivänä toista kahvikupillista aamiaspöydässä juodessaan vaimo sanoo haluavansa eron. Heti. Vaikka mitään ongelmia ei ole ollut.

Toinen hyvä ystäväni sanoi yrittäneensä vuosia saada miehensä puhumaan avioliiton ongelmista, hakemaan apua, kokeilemaan perheterapiaa, vaikka mitä, mutta mies ei ottanut kuuleviin korviinsa. Viisi vuotta hän yritti ja sitten ilmoitti haluavansa eron. Silloin mies havahtui sen verran, että ihmetteli mikä ihme vaimoon oli mennyt! Kun vaimo sitten muutti pois kotoa, mies kulki ystävän luota toiselle ihmettelemässä mikä ihme hormoonihirviö oli vaimoon iskenyt kun se oli ihan noin vaan kävellyt pois täysin onnellisesta avioliitosta.

Ensiksi mainitsemani rakas vanha ystäväni alkujärkytyksestä toivuttuaan, itsemurha-ajatusten hälvettyä, uudesta poikamieselämästään selvittyään ja tajuttuaan, että vaimo oli ihan oikeasti ja pysyvästi poissa päätti ottaa elämän omiin käsiinsä. Villakoirineen kaikkineen.

Hän käveli huonekalukauppaan, osti itselleen suuren mukavan nahkasohvan ja suuren television. Jos kerran on yksin elettävä, tehtäköön se tyylillä. Kavereille hän huvittuneena kertoi vaihtaneensa vaimon mukavaan sohvaan. Ja tyytyväisenä hän asettui sohvan nurkkaan kaukosäädin kainalossaan ja totesi elämän olevan juuri sellaista kuin hän oikeastaan halusi sen olevankin.

Toisen ystäväni miehen kävi oikeastaan yhtä hyvin. Kun ei ollut enää yhtään ystävää jolle olisi siunaillut vaimon järjetöntä käyttäytymistä, hän päätti lähteä nauttimaan elämästään. Kapakkakierrosten jälkeen (todettuaan olevansa auttamattomasti liian vanha sellaiseen) järjettömästä kuntoiluinnostaan toivuttuaan (käsitettyään kroppansa olevan oikeasti jo liian 'kokenut' kulumineen kaikkineen) hän päätti sopeutua elämään ilman vaimoa ja otti itselleen koiran kaveriksi.

Tällä tarinalla on montakin opetusta. Ensinnäkin se, että suomalaisnainen osaa yllättää miehensä vielä vuosien avioliiton jälkeenkin - täydellisesti.

Ehkä suurin opetus kuitenkin on se, että näyttää siltä, että olemme jalostaneet sellaisen suomalaismiehen joka on onnellisimmillaan  - no, aina. Tämä sopeutuvainen laji joustaa ympäristöstä huolimatta ja itseensä keskittyen täydellisen onnen saavuttaakseen. Eikä siihen tarvita paljon: Sohva tai koira riittää.

Kateeksi käy.