5 syytä olla hiljaa

Puheviestinnän ammattilaisena olen hieman huvittunutkin kun löydän itsestäni tarpeen olla hiljaa. No olenhan minä ennenkin kuunnellut ja keskittynyt toisen puheeseen mutta tämä on erilaista.
Nyt huomaan,että hiljaisuus itsessään, ei osana keskustelua, vaan jatkuvana, kestävänä tapahtumana viehättää. Miksi ihmeessä? Pitkän pohdinnan jälkeen löysin ainakin 5 syytä miksi pidän hiljaisuudesta:

1. Omat ajatukseni
Aika luonnollista on, että hiljaa ollessaan kuulee omat ajatuksensa paremmin. Kun ei pysty pukemaan kaikkea sanoiksi, tai ainakaan lausumaan sanojaan ääneen, ne ikäänkuin kehittyvät. Selkiytyvät. Ja joskus jopa rauhoittuvat.

2. Muiden ajatukset
Olen oppinut pitämään siitäkin tunteesta, ettei omia ajatuksiaan voi peilata toisten ajatuksiin. Toisten ajatukset tuntuvat minusta usein fiksuilta, perustelluilta ja järkeviltä. Niihin on liiankin helppo peilata omia tuntojaan. Mutta hiljaisuus antaa mahdollisuuden olla kuulematta toisen ajatuksia ja näin kerrankin ajattelemaan asiat loppuun asti ennenkuin joku toinen törmää tai tukee.


3.  Uudet ajatukset
Kun kerrankin on aikaa ajatella loppuun kaikki vanhat, päässä tavallisesti pyörivät ajatukset, huomaa lopulta ajattelevansa ihan uusiakin juttuja. Tai vanhoja juttuja uudella tavalla.  Tai ihan hulluja juttuja. Tai viisaita (harvemmin näin on käynyt). Mutta uudet oivallukset ja uudet näköalat avautuvat yleensä aina lopulta.

4. Rohkeus
Niin hassulta kuin se tuntuukin, hiljaisuus on tehnyt minusta rohkeamman. Kun lopulta on sinut itsensä ja ajatustensa kanssa, ei tarvitse enää pelätä. Kun hermostunut sählääminen loppuu niin lopulta huomaan rauhan laskeutuvan itseeni ja voiman kasvavan sisältäpäin.

5. Vastuuvapaus
Ehkä parasta ohjatussa hiljaisuudessa on minulle se, että olen kerrankin vapaa kaikesta vastuusta. Äitinä, vaimona, opettajana, yrittäjänä jne tunnen kokoajan olevani vastuussa jonkun toisen hyvinvoinnista. Koko ajan tunnen tarvetta mitata toisten 'henkistä pulssia'. Jos joku ei voi hyvin tai jos jollain ei ole hauskaa, koen, että on minun vastuullani saada tilanne muuttumaan. Mutta ohjattu hiljaisuus antaa luvan ja oikeastaan pakottaakin luopumaan tästä toisten tarkkailusta.

On uskomattoman vapauttava tunne kun kerrankin tärkeää on vain ja ainoastaan itseensä keskittyminen!

Mitähän muuta ihanaa hiljaisuudessa on??? odotan innolla kommetteja!

Naimisissa kultaisennoutajan kanssa?

Aina välillä ihmettelen miten huonosti me ihmiset ymmärrämme toisiamme. Ja miten vähän käytämme aikaa ja energiaa oppiaksemme ymmärtämään toisiamme. Lemmikin metkuihin kyllä perehdymme, saaatamme käydä koirakoulussa, ratsastustunneilla ja vaikka missä kissa näyttelyissä jotta olisimme paras mahdollinen kumppani lemmikille mutta puolisomme ei saa puoltakaan siitä yrityksestä ja panostamisesta!

Miten paljon helpompaa elämä olisikaan jos ajattelisimme, että ihmisetkin kuuluvat ,eri rotuihin, ,aivan kuin koirat. Että ajattelisimme, että on olemassa labbibsen tapaisia ihmisiä, susikoiran tapaisia ihmisiä ja kaikkea siltä väliltä.

Suuri osa ihmisten välisistä ongelmista tuntuu alkavan sillä hetkellä kun luulemme, että toinen ihminen on kuin minä itse, että häntä tulee kohdella kuin minua ja että häneltä voi odottaa samoja asioita kuin minultakin.

Emmehän me koskaan ajattele, että pakottaisimme kultaisennoutajan metsästämään  - ei, siihen tarvitaan ajokoira. Eikä perhoskoiraa ehkä oteta lintumetsälle. Mutta silti ajattelemme, että oman puolison tulisi taipua kaikkeen mahdolliseen. Metsästämään. Löhöilemään sohvalla. Sieniretkelle. Anoppilaan. Filosofiseen keskusteluun, Lastenhuoneeseen. jne. jne.

Ja surullista on se, kun joku menee naimiseen kultaisennoutajan kanssa ja yrittää 'kasvattaa' siitä tanskandoggia! Ei ehkä kannata ottaa itselleen rakkikoiraa jos oikeasti haluaisi puudelin!