Kuka puhuu kenenkin elämästä?

Huomaan, että on hyvin vaikea kirjoittaa omista ihmissuhteistani - edes blogia. Tai juurikin blogia. Minua on vaivannut tämä vaikeus viimeiset viisitoista vuotta.  Siitä asti kun erosin ensimmäisestä miehestäni.

Ero itsessään sujui tosi hyvin. Niin hyvin kuin nyt ero voi sujua. Tietysti tunsin itseni maailman suurimmaksi typerykseksi ja huonoimmaksi mahdolliseksi ihmiseksi kuukausi tolkulla, vihasin itseäni epäonnistuttuani tärkeässä ihmissuhteessa, ahdistuin enkä nukkunut, käänsin tuskani kivuiksi ja säryiksi, taivuin tuhannelle mutkalle jotta eksällä ja lapsilla olisi mahdollisimman vähän vaikeeta ja koko ajan tunsin huonoa omaatuntoa kaikesta. Mutta siis, joo, ihan ilman sukuriitoja selvittiin.

Nyt olen sitten sosiaalisenmedian välityksellä seurannut hyvinkin monenlaisia eroja. Puolisot (tai ne ex-puolisot) estoitta haukkuvat toisiaan ja toistensa ystäviä ja sukulaisia kovaan ääneen milloin missäkin bookissa. Mitä rumempia sanoja keksitään, sen parempi. Siltä se ainakin sivussa kulkijasta näyttää ja kuulostaa.  Kaikki yhteiset kokemukset tuntuvat olevan julkisia tapahtumia heti eropäätöksen jälkeen.

Ymmärrän tavallaan sen. Loukatuksi itsensä tunteva ihminen puolustautuu hyökkäämällä ja ihmisen tarve olla hyvä saa tekemään kaikkensa jotta näkisi itsensä erossa hyvänä osapuolena. Että se toinen on se pahis. Että minä kyllä olisin osannut, jaksanut, pystynyt tai ainakin yrittänyt, mutta kun se toinen....

Se on hyvin inhimillistä. Tiedän sen kokemuksesta. Vieläkin yritän vakuutella itselleni, että syyt eroon olivat minusta riippumattomat. Vaikkei se koskaan tietenkään niin ole. Ainahan syytä on syissä ja sepissä ja... vai miten se sanonta menikään. Muttei kukaan nyt kai oikeasti yksin tappele tai yksin eroa tai  mitään. Että  suhteessa on aina vähintään kaksi osapuolta ja niin edelleen.

Mutta kuka antaa sille toiselle osapuolelle oikeuden käydä julkisesti läpi toisen elämää? Miksi intiimi parisuhde muuttuu julkiseksi taistelukentäksi heti kun erotaan? Jos suomessa ei oikeasti puhuta edes siitä kuinka paljon kukakin kuukaudessa tienaa tai kuinka paljon säästöjä kenelläkin on, niin miksi ihmeessä juuri parisuhde (tai -suhteettomuus) sitten on se asia mistä huudetaan suureen ääneen julkisesti? Käsittämätön juttu!!!

Jos minä saisin päättää, tehtäisiin omaisuuden jako vasta noin vuosi eron jälkeen - ja siinä otettaisiin huomioon kummankin osapuolen käyttäytyminen eron aikana ja heti sen jälkeen. Jokaisesta julkisesta herjauksesta ja haukkumisesta vähennettäisiin tietty summa, jokaisesta anteeksipyynnöstä ja syynkantamisesta voitaisiin sitten lisätä vähän. Ettei olisi mitään 'lusikat tasajakoon' mentaliteettia, vaan lusikat jaettaisiin sille joka ne on ansainnut.

Sillä eron jälkeen suurin sankari on se joka on eniten purrut hampaita yhteen, se joka välilevynpullistumaan asti on pitänyt leukansa kiinni ja niellyt kaiken ärtymyksen ja väärinymmärrykset ja ollut hiljaa jotta ei lisäisi kenenkään kärsimystä tarpeettomasti vain omaa pahaa oloaan helpottaakseen.

Löysin aivan loistavan huoneentaulun seinälleni vähän aikaa sitten: keep your words sweet, you may have to eat them........ hyvä neuvo - sanansa kannattaa pitää syötävän hyvinä, vaikkei niitä kukaan koskaan kurkustasi alas tunkisikaan! Ainakin silloin kun puhut toisen ihmisen elämästä!