Tämä voi kuulostaa hassulta, sillä olen aina myös inhonnut laiskottelua ja odottamista, jonottamista ja jahkaamista. Teen kaiken yleensä vauhdilla ja heti - tai sitten en tee ollenkaan. Kamalinta mitä tiedän on se, että jokin asia sovitaan tehtäväksi tiettynä kellonaikana ja sitten minä olen ainut joka on silloin valmis sitä tekemään - muut ovat vielä kahvilla!
Mutta hitaasti tekemisen juju onkin siinä, että tehdään - laiskottelun taas se ettei tehdä. Ja tekemistä minä rakastan! Laiskottelenkin silittämällä pyykkiä - sohvalla makaamisesta saan näppylöitä:). Mutta tekemisessä ei ole mitään mieltä jos tekeminen on väkinäistä. Vaikka kuinka hitaasti tai nopeasti tekisi. Mutta kun rakastaa sitä mitä tekee, tai tekee asian siksi, että siitä seuraa jotain hyvää, on ihanaa tehdä se hitaasti ja hartaasti!
Kun antaa tekemiselle ja itselleen aikaa, huomaa usein myös tuntevansa ja ajattelevansa enemmän - kun päivästä puuttuu stressaava kiire jää aikaa ajattelulle. Ja ajatteleva ihminen on onnellisempi kuin kiireen keskellä kahlaava. Ja ajatteleva ihminen saa usein myös aikaiseksi enemmän kuin stressin keskellä irvistävä ystävänsä.
Tiedän olevani todella onnekas kun voin omassa työssäni tehdä asiat omien periaatteitteni mukaan, niin perusteellisesti ja hitaasti kuin haluan. Voin kehittää kurssitarjontaa sellaiseksi, että se tarjoaa muillekin mahdollisuuden kokea samaa rauhoittumista ja seestymistä mistä itse olen oppinut nauttimaan. Ja aika harvan työpaikka tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen rauhoittumiseen ja elämästä nauttimiseen kuin minun! Olen siitä hyvin kiitollinen!
