Elä hitaammin - nauti enemmän!

Olen saanut lapsiltani lahjaksi paljonkin kirjoja mutta yksi tärkeimmistä niistä on Carl Honorén kirja SLOW. Rakastan hidasta ruuanlaittoa, säilömistä, kävelemistä, marjastamista, umpihankihiihtoa ja kaikkea sellaista missä asiat tehdään perusteellisesti ja alusta lähtien. Oli aivan mahtavaa saada kirja joka kertoo juuri tästä: hitailusta ja rauhassa tekemisestä.

Tämä voi kuulostaa hassulta, sillä olen aina myös inhonnut laiskottelua ja odottamista, jonottamista ja jahkaamista. Teen kaiken yleensä vauhdilla ja heti - tai sitten en tee ollenkaan. Kamalinta mitä tiedän on se, että jokin asia sovitaan tehtäväksi tiettynä kellonaikana ja sitten minä olen ainut joka on silloin valmis sitä tekemään - muut ovat vielä kahvilla!

Mutta hitaasti tekemisen juju onkin siinä, että tehdään  - laiskottelun taas se ettei tehdä. Ja tekemistä minä rakastan! Laiskottelenkin silittämällä pyykkiä - sohvalla makaamisesta saan näppylöitä:). Mutta  tekemisessä ei ole mitään mieltä jos tekeminen on väkinäistä. Vaikka kuinka hitaasti tai nopeasti tekisi. Mutta kun rakastaa sitä mitä tekee, tai tekee asian siksi, että siitä seuraa jotain hyvää, on ihanaa tehdä se hitaasti ja hartaasti! 

On hauskaa huomata, että en ole ainut joka nauttii tästä verkkaisesta elämästä - monet nauttivat siitä, että tekevät alusta lähtien vaikkapa kaalikääryleet vaikka kaupasta saisi valmiitakin. Samoin meitä saunapuiden pilkkojia on paljon - vaikka sähkösauna olisi niin paljon nopeampi. Kaikki villasukankutojat tietävät miten hyvältä tuntuu antaa lahjaksi kauniit, itse kudotut sukat (tai neulottujahan ne oikeasti ovat:)) -vaikka kaupasta saa miten paljon valmiita sukkia tahansa!

Kun antaa tekemiselle ja itselleen aikaa, huomaa usein myös tuntevansa ja ajattelevansa enemmän - kun päivästä puuttuu stressaava kiire jää aikaa ajattelulle. Ja ajatteleva ihminen on onnellisempi kuin kiireen keskellä kahlaava. Ja ajatteleva ihminen saa usein myös aikaiseksi enemmän kuin stressin keskellä irvistävä ystävänsä.

Tiedän olevani todella onnekas kun voin omassa työssäni tehdä asiat omien periaatteitteni mukaan, niin perusteellisesti ja hitaasti kuin haluan. Voin kehittää kurssitarjontaa sellaiseksi, että se tarjoaa muillekin mahdollisuuden kokea samaa rauhoittumista ja seestymistä mistä itse olen oppinut nauttimaan. Ja aika harvan työpaikka tarjoaa mahdollisuuden sellaiseen rauhoittumiseen ja elämästä nauttimiseen kuin minun! Olen siitä hyvin kiitollinen!

TARPEEKSI HYVÄ...

Tiedän olevani taas kummallisesti ajatteleva tyyppi mutta voin myöntää, että sanaparit 'tarpeeksi onnellinen' ja 'riittävän hyvä' ärsyttävät minua! En voi sietää kun niitä käytetään hyvän elämän mittana!

Kun minulle sanotaan, että katso joka aamu peiliin ja sano, että olet riittävän hyvä juuri sellaisena kuin olet, ärsyynnyn! Minusta on aivan käsittämätöntä, että olisin valmis, ettei minun tarvitsisi päivästä toiseen yrittää kehittyä ja tulla paremmaksi ihmiseksi? Tottakai minussa on nytkin paljon hyvää - kaikissa on. Mutta se ei riitä. Jos pysähdyn tähän, alan taantua ja sekin vähän tieto ja ymmärrys ja inhimillisyys mikä minussa on nyt, alkaa kadota... aivan kuin sanoisi kukalle joka kauniisti kukkii, että hyvä - nyt olet valmis ja lakkaisi kastelamasta ja lannoittamasta sitä? Kuoleehan se raukka pikkuhiljaa.

Ihmisenä oleminenkin on taito mitä
täytyy harjoitella

Ymmärrän kyllä mitä ajetaan takaa kun sanotaan,että ihminen riittää. Mutta toisaalta ihminen ei koskaan riitä. Olisi tarpeellista nauttia elämästä joka päivä, olisi hyödyllistä olla onnellinen ja kiitollinen. Mutta se ei tarkoita, että voisi pysähtyä. Voin nauttia ihmeistä ympärilläni, olla onnellinen ympärilläni olevien ihmisten kanssa ja silti kasvaa.

Juuri kasvu on se mikä tekee ihmisestä ihmeellisen. Jatkuva kasvu. Jatkuva ymmärryksen, empatian, rakkauden, myötätunnon ja rohkeuden kasvu. Olisi ihanaa voida katsoa joka aamu peiliin ja sanoa: minä kasvan!



Entäs tarpeeksi onnellinen sitten? Onnellisuus elämässä ja ihmissuhteissa on niin monimutkainen asia, että vähään tyytyminen voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta. Mutta en silti suosittele sitä. Onnellisuuskaan ei ole olotila johon päästyään voi lakata tekemästä töitä sen eteen.

Tuntuu siltä, että jokaisella ihmisellä on oma 'onnellisuuden mittansa' jolla hän tarkastelee elämää. Toisen mitta tulee pienestä täyteen, toinen ei millään tahdo saada sitä edes puolilleen. Mutta jos tyytyy siihen, että on saanut edes jotain mittansa pohjalle- huijaa itseään. Kyllä meidät on tarkoitettu olemaan onnellisia - koko meidän kehomme ja mielemme huutaa onnellisuutta! Ja jos suostumme olemaan vain vähän onnellisia suurimman osan elämästämme, teemme karhunpalveluksen koko ihmiskunnalle.

Tyytymätön ihminen on huonovointinen, väsynyt, ärtynyt, kipeä, levittää ympärilleen tyytymättömyyttä eikä saa edes aikaiseksi mitään kunnollista. Onnellinen ihminen taas levittää ympärilleen hyväksyntää ja armollisuutta lisäten samalla ympäristönsä onnellisuutta.

Pliis, laitetaan siis romukoppaan sanonnat 'tarpeeksi onnellinen' ja 'riittävän hyvä' ja vaaditaan itseltämme ja elämältä täysiä päiviä: vaikka olisi helpompaa antaa periksi ja lösähtää välinpitämättömyyden nukuttavaan syliin, taistellaan hymyillen inhimillisen kehityksen puolesta ja vaaditaan edes yhtenä päivänä viikosta itseltämme kehitystä! Luvataan itsellemme, että taistelemme onnellisuutemme puolesta - vaikka se vaatisi kännykän kiinnilaittamista, sohvalta ylösnousemista ja oikeaan elämään astumista!

Hiljaisuutta ... koko viikonloppu

Meistä usean arki on suorittamista ja tavoitteiden täyttämistä, ongelmien ratkaisemista ja jakamista. Vaivumme illalla uneen rättiväsyneinä ja aamulla heräämme jo valmiiksi väsyneinä. Joskus tuntuu, että aikaa kunnolliseen lepoon ei ole, aikaa muutosten tekemiseen ei ole, eikä oikeastaan koskaan ehdi edes miettiä mitä sitten oikeasti haluaisi – jos saisi itse valita.

Tuntuu itsekkäältä valittaa, kun kaikilla muillakin tuntuu olevan kiire, muillakin on vanhenevia vanhempia, murrosikäisiä lapsia, ylivilkkaita lapsenlapsia, kiukkuisia pomoja, kärsimättömiä asiakkaita, lukemattomia sähköposteja....... lista jatkuu ikuisuuteen. Kun kuuntelee muita tuntuu, että kokoajan ilmenee uusia vaativia tahoja, koko ajan pitäisi pystyä jakamaan itsestään enemmän, antamaan enemmän....

Hiljentymisviikonloppu antaa luvan olla rauhassa, keskittyä olennaiseen ja löytää itsestään nousevat voimavarat. Kaksi vuorokautta ohjattua rauhaa ja hiljaisuutta houkuttelee miettimään mikä on itselle tärkeää, mistä voisi luopua, mitä haluaisi lisää.

Perjantai -illasta sunnuntaihin on aika pitkä aika olla hiljaa - ehkä pelottavankin pitkä ennenkuin sen on kokenut. Jatkuvan kiireen keskellä on vaikea uskoa, että edes voisi olla puhumatta, ilman kännykkää ja naamakirjaa kokonaisen viikonlopun.

Mutta kun hiljaisuuteen sitten laskeutuu ja antaa itselleen luvan nauttia kiireettömyydestä ihmettelee miksi odotti näin kauan!!! (ja ymmärtää miksi toiset viettävät säännöllisesti hiljaisia viikonloppuja)! On aika ruhtinaallista olla sanomatta sanaakaan - kuunnella omia ajatuksia ja halutessaan seurata ohjaajan tekstejä ja musiikkia tai tehdä viriketehtäviä. Toisaalta toiminnallinen ohjattu hiljaisuus on helppo aloitus hiljentymiseen.

Tietysti lopuksi on pakko mainostaa Myötätuulen hiljentymisviikonloppuja - uskonnollisten retriittien rinnalla vaihtoehtoinen tapa olla hiljaa ja tutustua itseensä. Toki omaa Jumala-suhdettaan voi täälläkin hoitaa muttei ohjatusti - ohjaus keskittyy rauhoittumiseen, voimaantumiseen ja tyytyväisyyden löytämiseen!