Rakkaus voittaa kaikki esteet?

Usein sanotaan, että oikea rakkaus voittaa kaikki esteet. Että kaikki on elämässä hyvin niin kauan kun ihmisillä on joku jota rakastaa. Että jos olet aidosti rakastunut et laske euroja, tunteja, hikipisaroita tai muuta sellaista. Ei, oikea rakkaus on sitä, että olet onnellinen siitä, että toinen ihminen on olemassa...

Olen ehkä hieman kyyninen ihminen, mutta joskus tuntuu, että rakkaus todellakin on helpompaa silloin kun ympärillä ei ole hirveästi murheita. En tarkoita sitä, että meillä olisi perhekriisi menossa, päin vastoin. Ehkä sitä juuri silloin uskaltaakin ajatella parisuhteestakin kriittisiä ajatuksia kun on oikein onnellinen oman miehensä kanssa.. Mutta korvaani särähti jotenkin kun pankin  riskienhallinta ihminen kertoi aina nuorille aviopareille sanoneensa, että älkää surko näitä raha-asioita - niin kaun kun teillä on toisenne, on kaikki hyvin!

Teoriassa olen samaa mieltä. Varmasti annan aina saman neuvon itsekin pareille - kun tukeudutte toisiinne, ettekä anna ongelmien tulla väliinne, kaikki on hyvin.

Mutta samalla olen sitä mieltä, että parisuhteen eteen tehtävää työtä on juuri ongelmien ratkominen - huolehdin toisesta ihmisestä ehkä parhaiten kun pyrin (yhdessä hänen kanssaan, jos mahdollista) aktiivisesti ratkomaan ongelmia. Uskon, että tyytyväisyys suhteeseen tulee, ei siitä, että tuudittaudutaan rakkauden pumpuliin, vaan siitä, että yhdessä tuultapäin puskien tehdään työtä onnen olosuhteiden eteen.

Otan ehkä tavallista useammin hyvin toiminnallisen näkemyksen onnellisuuteen - katson, että onnen eteen on tehtävä työtä. Ei vaan puhuttava asioista, vaan tehtävä fyysistä työtä, oikeaa ongelmien ratkomista, tai vaikka yhdessä halonhakkuuta, jos ei ongelmia voi ratkoa. Kaikkia ongelmiahan ei voi ratkoa, mutta aina voi tehdä yhdessä jotain, yhteisen päämäärän hyväksi ponnistellen. Sohvalle jumittuminen, parempien aikojen odottaminen, tekemättömyys ja vain samaan suuntaa tuijottaminen, harvoin vievät parisuhdetta eteenpäin.

Mutta yhteinen tekeminen saattaa auttaa pääsemään umpikujasta eteenpäin, fyysinen toimintaa lisää hyvää oloa, toisen kanssa toimiminen kasvattaa hyvää mieltä ja toiseen tutustuukin paremmin kun tehdään jotain yhdessä. Perheneuvojana voisin helposti keksiä monellekin sopivaa yhteistä toimintaa ihan ilman halonhakkuutakin...

Mutta kun eteen tulee ongelmia, ja kaikille ihan varmasti tulee, ei aina ole helppoa rakastaa ja unohtaa murheita. Ehkä järkevää olisikin lyhyesti käydä yhdessä ongelmat läpi, sanoa kerran mitä sanottavaa kummallakin on, laatia lista siitä, mitä voidaan tehdä asian hyväksi, pieniäkin asioita, ja sitten kääriä hihat ja ryhtyä töihin. Toimettomuus vain lisää ahdistumista ja upottaa syvemmälle suohon. Mutta: kävely ei maksa mitään, lenkille voi aina lähteä, siivoamista riittää useimmissa huusholleissa, silittämisestä puhumattakaan.... ikkunanpesuunkin on hyvä aina välillä hukuttaa murheet. Näin ongelmat ei ehkä ratkea, mutta parisuhde vahvistuu ja siistissä kodissa on helpompi hengittää:).

Toisaalta voi myös aktiivisesti päättää, että rakastaa, vaikka olisi mitä murheita. Että suo itselleen sen lahjan, että rakastaa ja on rakastettu, ettei uhraa koko elämäänsä murheille... Sillä uskon siihenkin, että rakastaminen vaatii aina välillä aktiivista päätöstä rakastaa, no matter what, niinkuin englanniksi sanotaan. Mutta se on itsessään jo kokonaisen blogin arvoinen aihe, ehkä siitä seuraavalla kerralla.