Kumppanuus

Viime syyskuun vietin poissa kotoa yksin työlomalla ollen. Kun kauhean pitkän kuukauden olin erossa omasta puolisostani minulla oli todellakin aikaa miettiä mitä hän minulle merkitsee. Päivästä toiseen oli tilaisuuksia pohtia miksi ikävöin häntä ja miksi uskoin hänenkin kaipaavan minua.

Lähes kuukauden ero oli oma valintani - olin ihan itse päättänyt lähteä työlomalle kauas pois suomesta ihan yksin. Etukäteen ajateltuna se kuulosti todella järkevältä vaihtoehdolta - poissa kotoa ollessa minulla olisi aikaa keskittyä omaan kirjoittamiseeni, pitää täydellistä lomaa arjen rutiineista ja keskittyä oman itseni hoitamiseen. Teoriassa todella järkevän kuuloista. Ajatus erosta ei tuntunut etukäteen mahdottomalta - puhelin toimii, nettiyhteys toimii ja yhteydenpito ei nykymaailmassa mitenkään ole mahdotonta.

Kyllähän se kuukausi kuluikin - toisinaan oli ihan mieletön ikävä, toisinaan ei kirjoittamisen lomassa edes huomannut olevansa niin kaukana kotoa. Puhelinlasku on ihan hirmuinen, kun on tottunut jakamaan lähes kaikki ajatuksensa puolison kanssa ei sitä muista olla soittamatta vaikka puhelun hinta on suurempi. 

Se mitä sen kuukauden aikana oivalsin, oli se, että ihaninta tässä suhteessa edelleen on, että olemme yhdessä siksi, että haluamme olla. Pärjäämme hyvin omillamme, tulimme täysin toimeen koko kuukauden yksinkin (molemmilla oli ikävä mutta kumpikin pärjäsi hienosti:)). Tämä suhde siis perustuu yhteiselle kumppanuudelle, sille ajatukselle, että yhdessä olemme enemmän kuin yksin. Että yhdessä olen enemmän minä.

Hieno parisuhde (anteeksi kaikille niille jotka inhoavat tätä sanaa) perustuukin vahvalle kumppanuudelle. Rakkaudelle ja intohimolle, tottakai, mutta ennen kaikkea kumppanuudelle. Toisen tukemiselle. Yhdessä viihtymiselle. Yhdessä tekemiselle. Yhteiselle tulevaisuudelle.

Aivan samoin se kuukausi opetti taas, että kumppanuus ei synny itsestään. Kumppanuuskin tarvitsee yhteisiä kokemuksia, muistoja, luottamusta, kärsivällisyyttä ja ymmärtämistä. Samoin kuin omaan työhön täytyy välillä satsata ja keskittyä, niin kumppanuuteenkin täytyy välillä keskittyä. Jos koko ajan on kauhea kiire ja ajatukset koko ajan työasioissa ei kumppanuus kukoista. Kumppanuus tarvitsee aikaa ja energiaa!

Minusta on ihanaa olla kumppanuuskouluttaja ja auttaa muitakin löytämään keinoja kumppanuuden hoitamiseen.  Nautin siitä kun saan olla tukemassa erilaisia kumppanuussuhteita, parisuhteita, työkavereita, naapureita tai vaikkapa anoppi-miniä kumppaneita toimimaan toisiaan tukien ja yhdessä eläen! Tätä blogia kirjoittaen yritän jakaa näkemystäni siitä mikä kumppanuussuhteissa on tärkeää!