Kiitos mielenrauhasta, hiljaisuus!

Keskimmäinen lapsista on taas herännyt kahden tunnin välien, esikoinen on nähnyt painajaisia koko yön, nuorin on muuten vaan täynnä räjähtävää energiaa. Töissä tulossa superkiireinen koe-viikko, miehellä iltavuoroviikkko.... Jäätävät tuulet riipivät tiet täyteen lunta niin että  saan taas rukoilla ja toivoa etten jää kinoksiin pienellä autollani lapset kyydissä.

Itkuhan siinä tulee. Kesken aamun, matkalla viemään lapsia hoitoon ja itseä töihin. Kesken tuiskun jääkylmässä autossa lasten ihmetellessä takapenkillä.

Illalla tulee toinen itku kun saa lapset nukkumaan hetkeksi ja tajuntaan iskee tietoisuus siitä, että huomenna kaikki jatkuu taas samanlaisena. Yhtä huonosti nukutun yön jälkeen. Vähän pienemmillä voimavaroilla vaan. Tästä itkusta ei tahdo tulla loppua.

Sitten herää keskimmäinen itkien ja tuoksuu itkuisenakin suloiselta, kietoo pienet kätensä kaulalleni turvautuen lohduttomana minuun.

Ja  tiedän, että jaksan. Koska minulla on nämä kolme. Ja heillä minut.

Rehellisesti on kyllä myönnettävä, että ilman hiljaisuutta en olisi selvinnyt. Kun yli kolme vuotta jatkuvaa yö-itkua, korvatulehdusta, parisuhdekriisiä, sairaalan lastenosastoa, oman äidin kritiikkiä, anopin tuomitsevaa olemusta ja poissa olevaa miestä on takana, tiedän, että ainoa mikä minut on pitänyt kasassa, on HILJAISUUS.

Onneksi järki ja sydän veivät metsään! Kori käteen rekvisiitaksi ( anopin takia), saappaat jalkaan ja metsään! Kun työpäivät täyttää ihmiset ja niiden äänet, vapaa-ajan lapset ja niiden äänet, yöt lapset ja niiden itkuäänet - metsä rauhoittaa, lohduttaa ja poistaa hälinän päästä ja sielusta.

Hiljaisuudesta on vuosien myötä tullut ystävä ja kumppani - lohduttaja ja rauhoittaja. Elämän heittäessä eteen suruja ja murheita hiljaisuus on asettanut ne oikeisiin mittasuhteisiinsa.

Lohduttavaksi hiljaisuuden tekee se, ettei se vaadi mitään - ei ole oikeaa tai väärää tapaa olla hiljaa. Hiljaisuus ei vaadi tiettyä suhtautumista, ei jaksamista tai ymmärtämistä. Kun on oikeasti väsynyt ja alkaa jo epäillä itseäänkin, hiljaisuus vain kietoutuu ympärille - ei kysy, ei käske, ei arvostele. Se antaa väsyneen olla rauhassa, hermostuneen olla levoton ja rauhaa etsivän rauhoittua. Ja silloin kun on ollut huutamisen  paikka on hiljaisuus antanut tietä kovallekin äänelle.